ROBOTILLA ON TÄNÄÄN SIIVOUSPÄIVÄ


Olemme kotona käyneet keskustelua vakituisen siivousavun palkkaamisesta, mutta aiemmat (vähän huonot) kokemukset ovat jumittaneet päätöksentekoa. Jahkailun lomassa päätimme hankkia keskuspölynimurin kaveriksi robotin, sillä huomasimme aika pian sisäänmuutettuamme että jos mielimme asua villakoirattomassa talossa, saamme roikkua imurin varressa joka ilta.

Yleensä tällaisia teknisiä hankintoja edeltää S:n perusteellinen selvitystyö ja erilaisten testitulosten läpikäynti. Se vie aikaa ja hermostuttaa tällaista halki-poikki-ja-pinoon-ihmistä ihan tolkuttomasti. Nyt ehdin todeta (no okei, kahdesti), että tarvitsemme apua siivoukseen joko ihmisen tai jonkun vempeleen muodossa. Seuraava havaintoni aiheeseen liittyen olikin pahvilaatikko, jossa iRobot Roombköllötti kääreissään.

Robotilla on nyt takanaan muutama siivouspäivä. Aluksi sen viipottaminen paikasta toiseen näytti kerrassaan kaoottiselta, mutta pidempiaikainen tuijottelu paljasti sen olevan kaoottisuudessaan ihan järjestelmällinen. Se osaa varoa portaita, selviytyy paksuimmistakin matoista melko vaivatta ja hakeutuu itse lataamoon, kun virta alkaa loppua. 

Tosi kauan se vaan paiskii hommia. Telkesin sen sunnuntaina kodinhoitohuoneeseen imuroimaan  ja kyllä sanon, että itse olisin selvinnyt urakasta huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin yli tunnissa, jonka se siltä vei. Näyttää siis siltä, että "vieraat ovat täällä puolessa tunnissa" -siivoukset hoidetaan jatkossakin omin hartiavoimin.

Koska olemme itse olleet todistamassa, että vekotin varoo portaita ja eikä juutu kynnyksiin, sen voi rauhallisin mielin jättää aamulla imuroimaan kun itse lähtee töihin. Siivousjälki kelpaa ainakin meille semisti suurpiirteisille ihmisille, ja kun ei kelpaa, niin ei kun ite pölynimurin varteen. Toistaiseksi kaikkea muuta on vain riittänyt siinä määrin, että lattiapinnat ovat saaneet jäädä robotin kontolle.

Mukavaa tiistaita ja kiitos, että kävit vierailulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...